SAYTV

Näytetään artikkelit kategoriasta "SAYTV".

Mar
02


Noin vuosi sitten SAY TV esitti raporttia vuoden 2010 St. Michel-raveista. Vuosi on kulunut, ja SAY on jälleen paikalla St. Michel-raveissa joka juhlii 100 lasissa ja 30 vuotta mittarissa.

Edellisenä vuonna juontajana toiminut KesoilinKunkku on ängetty taas ruutuun sössöttämään, mukana tottakai kattava raportti perjantai-illan Mikkelin Yöt-tapahtuman sateisista käänteistä.
Mar
02


SARJA ALKAA.

SAY TV:n uudessa hittisarjassa "Spämmilapsuus" spämmääjät kertovat vuorollaan omasta lapsuudestaan spämmäyksen ja tietokoneiden parissa. Kuinka alalle ryhdyttiin ja mihin se on tähän saakka vienyt? Milloin ensimmäistä kertaa olit kosketuksissa tietokoneen kanssa?
Nämä ovat vain muutamia teemoja, joista käyttäjät jakavat muistojaan.

Sarjan aloittaa foorumeilta tuttu PeteTheGreat.
Mar
02


SAY TV käväisi taltioimassa 16.5. järjestettyjä MM-joukkueen kultajuhtia Helsingissä. TV-ryhmän humalatila oli päällimmäisenä arvioinnin ja arvostelun kohteena, mutta mitkä olivatkaan jengin mietteet itse finaaliottelusta ja suunnitelmat tulevalle illalle? Esimerkiksi näistä suuremman luokan selvitystä luvassa.
Mar
02


SAY TV oli sunnuntaina 24. huhtikuuta Kuudennella Linjalla kaikki laitteistot nauhoitusvalmiudessa, joten tarjottavana on nyt romminhuuruinen, tumman rommin huuruinen reportaasi KBK-klubin yksivuotis-kekkereistä. Mitkä olivat Einon fiilikset ja mikä oli bassolaisten drinkin kaava? Kuka joi Balticit takahuoneessa? Näihin kysymyksiin vastauksia luvassa tässä lähes kattavassa SAY TV:n raportissa.
Mar
02


AnniK:n serkku Magi Kolehmainen innostui Bassossa käyntiin pyörähtäneestä Basso Mixtape-projektista, ja esittelee nyt omaa setuppiaan josta löytyy pätäkkää ja pädiä. Video on julkaistu jo aiemmin, nyt sen löytää myös SAY TV:stä.